Kerrottakoon tähän alkuun muutama perusseikka elämästäni.

Olen reilu kolmekymppinen typykkä ja eronnut viime kesänä pitkästä avoliitosta. Minkäänlaisia rakkauden tunteita ei edellisessä suhteessani tainnut olla enää muutamaan viimeiseen vuoteen. Ainakaan en ole kokenut eron tuskaa kertaakaan sen jälkeen, kun avopuolisoni lähti n. 6kk sitten yhteisen kotimme ovesta toisen naisen luo.

Mutta sen jälkeen tunne-elämäni onkin ollut yhtä suurta kaaosta. Keskittymiskykyni ei tunnu riittävän mihinkään muuhun kuin miesten metsästämiseen, sen oikean etsimiseen. Työt kärsivät, myönnän. Olen jo ehtinyt ihastua, ehkä rakastua, kärsiä, erota, seota, hävetä.. tunnekirjo on laaja.

Muutin lopulta pois yhteisestä asunnostamme, koska minulla ei ollut varaa pitää niin suurta taloa yksin. Toki yritin etsiä kumppania jo sen muutaman kuukauden aikana, toivoen, että löytäisin jonkun, joka olisi valmis heti muuttamaan kanssani tuohon asuntoon. Eniten kärsin siitä, että jouduin lähtemään kotoani. Entinen mieheni asuu nyt uuden avovaimonsa kanssa siellä. He menivät kihloihin heti eromme jälkeen. Heillä siis oli luultavasti suhde jo ennen eroa...

Kärsin mahdollisesti myös läheisriippuvuudesta. En osaa olla yksin, se tuottaa minulle suurta ahdistusta ja paniikin omaista tunnetta. Eilisen episodin jälkeen (jonka kerron myöhemmin) päätin, että nyt on aika yrittää unohtaa vähäksi aikaa kaikki miehet ja pyrkiä saamaan rauha takaisin päähäni. Olen seurustellut siitä asti, kun muutin 18-vuotiaana kotoa pois. Miehiä olen vaihtanut lennosta, olen ollut kolmessa kahdessa pitkässä suhteessa ja kihoissa kaksi kertaa. Olen melkoisen ronkeli ulkonäönkin suhteen, puhumattakaan luonteesta. Tiedän, että saisin varmasti hyvänkin miehen minusta huolehtimaan, mutta jokin minussa etsii aina sitä hankalaa tyyppiä.

Olen bailannut viimeiset 11kk joka viikonloppu. Aloitin sekoiluni siis jo ennen suhteeni päättymistä. Ehkä vaistosin exäni pettävän ja siksi aloin etsimään uutta.. no ok, valehtelin. Kävi niin, että 6 vuoden suhteen jälkeen ihastuin erääseen mahdottomaan tapaukseen ja sen jälkeen oma suhteeni alkoikin olla valmis. Olihan se sitä ennenkin jo aivan elotonta, mutta tuo ihastus liikautti minussa jotain ratasta siihen malliin, että olin valmis hyppäämään vaikka katolta kunhan tunsin eläväni.

Tämä ihastus, joka sekoitti maailmani oli tietenkin varattu. Olimme tunteneet jo vuosia, mutta jostain syystä eksyimme kahville muutamaan kertaan ja sen jälkeen huomasin, että hän oli kiinnostunut minusta. En voinut uskoa sitä todeksi. Tiesin, että teen väärin, mutta jatkoin tapailua. Lopulta olin jo korviani myöten ihastunut, ehkä jopa hieman rakastunutkin tähän tyyppiin. Lopulta hän kuitenkin valitisi oman naisensa ja minä jäin jatkamaan metsästystä yksin. Alusta asti tiesin, ettei tuosta suhteesta voi mitään pysyvää tullakaan. En vain pystynyt hallitsemaan tuntetani ollenkaan, se oli omituista aikaa. Olemme edelleen pitäneet toisiimme epäsäännöllisesti yhteyttä. Jokin aika sitten tämä mies ilmoitti rakastuneensa minuun. Onneksi järki on sen verran palannut päähäni takaisin, että päätin antaa hänen elää omaa elämäänsä ja ilmoitin kantani suoraan. Olemme silti "ystäviä" edelleen ja kaiketi myös tunnepuoli on molemmilla mukana. Emme ole silti tavanneet enää kuukausiin toisiamme.

Tuon suhteen ansiosta, aloin uskomaan siihen, että minulla voisi olla mahdollisuus löytää jotenkin parempi mies, kuin mitä entiseni oli. Tarkoitan tällä lähinnä ulkonäköä ja seksielämää. Se on minulle niin tärkeää, enkä tiedä miksi. Kulutan itse aikaani PALJON kuntoilemalla ja huolehtimalla ulkonäöstäni. Niin tyhmältä kuin se näin kirjoitettuna kuullostaakin. Inhoan vanhenemista ja rakastan huomion saamista.

En suinkaan masentunut siitä, että tämä ihastukseni palasi oman tyttöystävänsä suojiin, vaan kuten sanoin, jatkoin metsästystä hyvällä tuloksella. Tapasin baareissa uskomattomia tyyppejä, mutta aina jokin tuntuu olevan vialla. Tähän päivään mennessä olen eroni jälkeen tavannut vain yhden mielestäni täydellisen miehen. Valitettavasti tämä suhde päättyi lukuisten ongelmien vuoksi, ei omasta tahdostani, vaan hänen. Erosta on vain viikko ja tämä täytyy myöntää, että nyt tuntui paljon ja pahalle. Kerron tästä tapauksesta, Jukasta, myöhemmin lisää. Voi miten ikävä minulla nytkin on. Ajatukseni pyörii hänessä lähes koko ajan. Kurjaa, typerää ja  niin onnetonta.

 

Jatkan myöhemmin.